Lähikoulutus: Kauppakamarin Veropäivä 2022 Lohjalla

Datum: Tisdag 29.11.2022, klo 9:00 - 16:00
Plats: Lohjan Toimistohotelli
Adress: Kievarintie 23, 08700 LOHJA

Verotuksen muutosvauhti kiihtyy hallituskauden loppua kohden. Pandemian hellittämisen myötä työntekijöiden liikkuvuus lisääntyy, mutta vuoden 2023 alusta lähtien kansainvälisissä tilanteissa on otettava huomioon luonnollisten henkilöiden maastapoistumisvero sekä ulkomaisten työntekijöiden kiristyvä verovelvollisuus Suomessa jopa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien. Muuttuvassa maailmassa yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta nousee yhä merkittävämpään asemaan, ja hallitus onkin päättänyt säätää pysyvän verokannustimen tukemaan tätä työtä ensi vuodesta alkaen. Valmisteilla on myös verotustietojen julkisuuden laajentaminen, osakkaan ja yrityksen välisiin liiketoimiin liittyvän peitellyn osingonjaon verotuksen kiristäminen sekä muutoksia kiinteistöverotukseen. Suuria konserneja koskevia muutoksia on lähivuosina tiedossa korkojen vähentämisoikeuteen, velvollisuuteen raportoida verotustietoja julkisesti sekä globaalin minimiveron käyttöönottoon. Myös arvonlisäverotukseen tulee useita pieniä muutoksia, ja oikeuskäytäntökin kehittyy jatkuvasti.

Ohjelma

Veropäivän avaus

Toimitusjohtaja Tommi Knaapinen, Länsi-Uudenmaan kauppakamari 

Talouskatsaus

pääekonomisi Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari

Ajankohtaista verolainsäädännöstä

  • Uusi T&K-verokannustin sekä muut voimassaolevat investointikannustimet ”sudenkuoppineen”
  • Yksityishenkilöiden maastapoistumisvero sekä Suomeen suuntautuvia työmatkoja koskeva taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto työnantajan näkökulmasta
  • Korkojen vähennysoikeutta koskevat verohankkeet sekä niiden vaikutukset suurten yritysten ja PK-yritysten investointeihin
  • Ansiotuloverotuksen muutokset: peitelty osinko, työtulovähennys, matkakustannusten korvaukset, kotitalousvähennys, tuloveroasteikko
  • Verojen ilmoittamiseen ja verotustietojen julkisuuteen liittyvät muutokset
  • Hallituksen talousarvioesitykseen liittyvät muut veromuutokset
  • Katsaus kansainvälisiin verohankkeisiin

 Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari

Verotuksen uutta oikeuskäytäntöä

Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari

Ajankohtaista kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä

KHT; KTM Henry Kampman, Revisium Oy

 Asiantuntijat: Pääekonomisti Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari, Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari, KHT, KTM Henry Kampman, Revisium Oy

Koulutuksen hinta: jäsenhinta 390 €, normaalihinta 490 €, hintoihin lisätään alv 24 %. Hintaan sisältyy lounas- ja kahvitarjoilu sekä aineisto sähköisessä muodossa. 

Peruutusehto: Koulutuksen voi veloituksetta perua neljä arkipäivää ennen tilaisuutta. Muussa tapauksessa veloitamme koko maksun.

Ilmoittautuminen: 18.11 mennessä



x {{ error }}

Fyll i formuläret nedan och tryck på skicka-knappen:

Tack, formuläret mottogs framgångsrikt!